maanantai 1. maaliskuuta 2021

Poikkitaiteellista

Pitseissä on taikaa, vaikka pitkä, loppumaton lanka puuttuisikin. Nyplättyjä pitsejä olen käyttänyt aiheina myös keramiikassa, kalligrafiassa ja posliininmaalauksessa.


Paksu keramiikkalautanen on tehty 2003 ja käytin siihen omatekoista, 1960-luvulla nyplättyä pikkuliinaa. Keskimmäinen kuva on kalligrafiaryhmämme yhteistyöstä Suomen Kalligrafiayhdistyksen 5-vuotisnäyttelyyn Sanomatalolla Helsingissä. Olen ikuistanut siihen Elli-mummun monogrammin vanhasta lakanasta ja saman lakanan välipitsin. Tekstinä on: ”Elli-mummun langoissa elää rakkaus.” Kolmannessa kuvassa on pitsimallina ollut isoäitini kesken lopettama pitsi, kun oli tullut virheellinen kuvio. Koska virhe oli liinan viimeisellä sivulla, purin loppuosan ja nypläsin liinan loppuun. Silloin tuntui tuhlaukselta heittää melkein valmis pitsi pois, nyt kiittelen tarmokkuuttani ja säilytän liinaa suurena aarteena. 

Pitsien hyödyntäminen taiteen tekemisessä taitaa olla sukuvika, sillä veljeni on käyttänyt pitsiaihetta joissakin suunnittelemissaan exlibriksissä. Tässä pari esimerkkiä.