Käspaikkapitsit

Neljä innokasta käsitöiden harrastajaa hurahti etupistokirjontaan. Koska liinoja alkaa itse kullakin olla riittävästi, saimme luvan valmistaa Forssan ortodoksiselle rukoushuoneelle analogiliinoiksi käspaikat (45x250 cm). Hommasta tulikin pidempi prosessi kuin olimme kuvitelleet. Käspaikkojen suunnittelu alkoi siitä, mikä väri ortodoksisen toimintakeskuksen värimaailmaan sopii. Ensimmäiseksi valikoitui kangas. Ilomantsista saimme ostettua oikeanlevyistä, valkaisematonta käsinkudottua pellavapalttinaa. Hyvä niin, sillä käspaikan kangas on alkuperäisimmillään kotona kudottua pellavapalttinaa. Kirjontaväriksi valikoitui perinteinen punainen.

Etupistokirjontamalliin kerättiin materiaalia mm. vanhoista kirjoista. Kirjontamallin lähtökohdaksi valitsimme Käspaikka Muistiliina -kirjassa esiintyvän mallin, joka on peräisin Ilomantsin luovutetulta alueelta Liusvaarasta. Kirjonnan aiheena on elämänpuita lintuineen. Käspaikkamme ovat kuitenkin leveämpiä, koska niitä käytetään analogiliinoina. Malli piirrettiin ruutupaperille ja sitten alkoi mallin muokkaaminen meidän kankaaseemme ja paikkaamme sopivaksi. Liinojen reunoihin lisättiin elämänpuut ja mallin yläosasta poistettiin omenaisten ja haarukoiden rivistö. Kirjontamalli on sama kaikissa neljässä käspaikassa. 

Käspaikkojen molempiin päihin nyplätyt pitsit ovat pareittain samanlaiset, mutta jokaisessa käspaikassa on erilainen pitsi, eli pitsimalleja tarvittiin kaikkiaan neljä. Mallit suunniteltiin niin, että ne sopivat yhteen etupistokirjontakuvion kanssa. Pitsien leveydeksi valittiin 10 cm, pituudeksi 45 cm (+ syöttövara) ja mallikerran pituudeksi 6,7 cm eli sama kuin etupistokirjonnan mallikerta. Yhteen pitsiin sisältyy seitsemän mallikertaa. Mallit piirrettiin ensin ruutupaperille ja siirrettiin tietokoneelle nypyläparien laskemisen jälkeen.

Ensimmäisen pitsiparin pohjalla on 60 vuotta vanha saksalainen malli, jonka neliökuviot tuntuivat istuvan hyvin kirjonnan tyyliin.

Vanhaa mallia yksinkertaistettiin ja kavennettiin niin, että pitsin leveydeksi tuli 10 cm.

Toisen pitsiparin pohjalla on ohut, kapea ja alun perin pyöreään muotoon suunniteltu tyllipitsi, jota myös pelkistettiin ja muokattiin kirjontamalliin sopivaksi.

Kolmannen pitsin suunnittelussa haettiin näkökulmaa toisenlaiseen, tiiviimpään malliin, joka viittaisi nykyaikaiseen pitsinsuunnitteluun. 

Ja neljäs pitsipari suunniteltiin alusta asti ruutupaperilla mukaillen etupistokirjonnan kuvioita. . Vihdoin saatiin ujutettua malliin myös muutama manteli.

Valmis käspaikka, jossa pitsi numero 2. Koska nypläsin yksin kaikki kahdeksan pitsiä, jäi etupistokirjonta kolmen muun piiriläisemme harteille. Olen kuitenkin tutustunut tekniikkaan jo kouluaikana. Tuolloin sain käsityöopettajaltani pitkin hampain luvan tehdä omaan liinaani leveän kirjonnan. Kun liina oli valmis, keskimme Elli-mummun kanssa, että reunaan sopisi hyvin nyplätty pitsi. Opettaja oli eri mieltä, mutta itsepäisenä sanoin mummulleni, että nyplää pitsi, niin minä ompelen sen reunaan ja vien liinan sitten takaisin kouluun. Opettaja päätti laskea käsityönumeroni kympistä yhdeksikköön! Se oli sitä 60-luvun alun aikakautta. Annoin aikoinaan liinan äidilleni ja se oli vuosikymmenet hänen perintölipastonsa päällä. Kun täytin 60 vuotta, sain valita isäni kodista jotakin itselleni ja ehdottomasti halusin juuri tuon muistorikkaan liinan. Lipaston päällä on nyt toinen 60-luvun liina: Unkarista tuotu, täyteen kirjailtu, värikäs ja suuritöinen perinneliina.

Mantelihäntä

Nyplätyn pitsin kruunaa mantelit – ne pienet sievät lehdykät ja kukkien terälehdet. Katselin mummuni valmiita liinoja ja ihailin herkkää pihlajan lehtikuviota – tai minä näin siinä pihlajan. Oikeasti pitsin nimi on Korsmandel. En kuitenkaan saanut lupaa harjoitella manteleita oikeaan pitsiin, vaan piti nyplätä pitkä mantelihäntä, jotta mummuni pystyi arvioimaan, milloin lehdykät ovat riittävän tasareunaisia ja oikean muotoisia. Mantelihännän pituutta en enää muista, mutta kokeilin tänä kesänä kirjanmerkkejä nyplätessäni lettihännän tilalle mantelihäntää. Nyt ei enää tuntunutkaan niin tylsältä, vaan paremminkin nostalgiselta.

Ja sainhan silloin 15-kesäisenä aloittaa tuon ihailemani Korsmandel-liinan. Kauan ja sitkeästi sitä nyhräsin, kun halusin matalan kirjakaappini päälle pitkän (60 cm) liinan. Liina on ollut käytössä kaikki nämä 50 vuotta – ja on edelleen ehjä ja melkein kuin uusi. Kuva on siitä "paremmasta" päästä eli aloituspää ja pitsin päiden yhdistäminen eivät tässä kuvassa näy.

Oravannahkoja

Pitseissä on taikaa. Ensimmäinen tajuamani pitsi syntyi Elli-mummun nypläystyynyssä. Vieläkin muistan isoäitini tavan pitää ylimääräistä neulaa huulten välissä ja vikkeliä sormien liikkeitä niin, ettei silmä ehtinyt tajuamaan nypylöiden kulkureittiä. Hän oli oppinut taidon omalta äidiltään jo ennen 5-vuotissyntymäpäiväänsä. Hänen äitinsä nypläsi viime vuosisadan alkupuolella pitsejä myyntiin ja siinä samalla tytär sai tehdä pitsin helpoimpia kohtia. Pikkuveli halusi myös nyplätä, mutta se oli ankarasti kielletty. Aika usein äiti joutui purkamaan pitsiään, kun väliin oli ilmestynyt myyntikelvotonta jälkeä. Vuonna 1917 Raumalla oli nyplääjiä 80-90.

Kun Elli-mummu halusi antaa tyttären tyttärelleen rippilahjan ja kysyi,  millainen pitsi liinan reunaan tehdään, oli vastaus selvä: Laankoukku. Mummu yritti ehdottaa muuta mallia, mutta Laankoukkuun päädyttiin.





Elli-mummun liina tyttären tyttärelle

Veljeni sai myös liinan lahjaksi ja siihen tuli hiukan kapeampi reunapitsi. Sovittiin mummun kanssa, että saan liinaani leveämmän pitsin, jos teen veljeni liinan ristipistokuvion ja reikäompeleen. Ristipistojen tekemisessä oli tarkkaa, että pistot nurjalla puolella olivat viivasuorat. Melkein onnistuin! Kooltaan molemmat liinat ovat 140x140 cm.

Elli-mummun liina tyttären pojalle

Nuoruuden itseluottamuksella

Kun alta15-vuotias aloittaa jotakin, niin luottamus omaan osaamiseen on huima. Oli aivan masentavaa, kun Elli-mummu ei heti antanut aloittaa siitä leveästä, kauniista mallista, vaan piti opetella ensin peruslyönnit.

Lankojen kieputtaminen nypylöihin oli opittu jo ennen kouluikää, mutta halu pitsin tekoon tuli vasta myöhemmin. Oppi meni onneksi sen verran nopeasti perille, että pinna kesti odottaa oikean pitsin nypläämistä - ja se oli sitten Laankoukku. Liina on vieläkin tallella. Sitä on yli 50 vuotta säilytetty laatikossa - ja säilytetään edelleen!

Vanhan harrastuksen uusi tuleminen

On 50-vuotisharrastusjuhlan aika. Silloin 50-luvun lopulla isoäiti opetti tyttären tyttärensä nypläämään. Nyplääminen oli oleellinen osa Raumalla syntyneen ompelija-isoäidin elämää. Tapa on säilynyt suvussa, vaikka kotiseudut ovat muuttuneet.